En ole käynyt vähään aikaan kaupassa, joten jostain syystä sain inspiksen vilauttaa mitä meidän kaapeista löytyy, mitä tarvitaan päivittäin ja suurin osa sellaisia mitä ilman ei tulla toimeen.
Anteeksi epälooginen järjestykseni ruokien säilyttämisessä.
Jääkaapin ylähyllyt. Puolikas paketti herkkusieniä, sen toisen puolikaan säin eilen dippaillen. Oli hyviä. Kaurajogurtteja, niitä pitää aina olla koska ovat meidän molempien herkkua. Pullo hamppuöljyä ei mahdu minnekkään fiksusti, joten se köllii tuossa. Mustikkasoijajogurtteja, yksi puolikas joka jäi Peikonpojalta aamulla ja nostin sen jääkaappiin myöhemmin syötäväksi. Smoothienjämä pakasterasiassa. Kiivejä, pakollinen!
Jääkaapin alemmat hyllyt. Omenia pussissa, en voi sietää pehmeitä ja mössöisiä lämpimiä omenia. Kahvia, purkki ei mahdu olemaan pystyssä kuten ei myöskään mantelimaito. Ovessa on tavallista maitoa Peikkoselle ja jogurttia ja öljyjä. Ovesta löytyy myös munia. Nokkamuki sisältää tekemääni mansikkamaitoa, soijajugu on minun aamupalani ja viilit Peikonpojan välipala. Takana pönöttää alkoholiton luomusiideri jota säästän jotain erityistä hetkeä varten. Joka on, koska..?
Vihanneslokerossa taitaa olla punajuurta, selleriä, lanttua, porkkanaa, parsakaalia ja paprikaa. Molemmat rakastamme kukkakaalia, joten se on tietysti loppunut.
Ruoansäilytysnurkka keittiössä. Sipulia, hedelmiä (tällä hetkellä appelsiini, greippi ja bansku). Vajaa paketti hapankorppuja. Lasipurkeissa soijapalleroita, sesaminsiemeniä, hampunsiemeniä ja kurpitsansiemeniä. Takana pussi kuivattuja luumuja ja edessä oleva mytty on pari päivää sitten leipomani leivänjämä.
Kaapin alin hylly. Ananassäilykkeitä, hernerouhetta, auringonkukansiemeniä ja macajauhetta. Takana carobjauhetta ja täysjyväriisiä.
Ylin hylly. Ruisrouhetta, hirssihiutaleita ja takana quinoahiutaleita.

Keskimmäinen hylly. Väärinpäin oleva hamppujauho, koska avasin sen väärinpäin. Sen takana makaroneja, vieressä kaakaonibsejä ja linssejä.